maanantai 12. heinäkuuta 2021

Tuloksia alkukesältä 2021

Kesä on taas hilpaissut pitkälle ja koirienkin kanssa on ehditty hitusen harrastamaan. Tänä kesänä kasvatteja on käynyt taipumuskokeessa ja onnistuneet tehtävissä hyvin. Näin ollen kaksi taipunutta OSN:n taippareista 22.6. Onnea vielä Heini & Saaga (CR`s Boom Bloom) ja Riikka & Ralla (CR`s Pain-yatta).
Sami starttasi Ennin (CR`s Strålande Anni) kanssa Kemissä AVO-kokeessa ja tuloksena sieltä hienosti AVO2. Toinen kakkosmarkki jäi maastoon, Ennin keksiessä mielenkiintoisen palautusreitin ensimmäiselle ja näin ollen sitten muistikuva siitä toisesta kyllä katosi täysin. Mutta, hienon näköistä menoa oli ja paljon on menty eteenpäin.
Aava kävi myös starttaamassa minun kanssani Lapin kennelpiirin piirinmestaruus kokeessa Kemissä 19.6. Koe meni kyllä paremmin kuin mitä uskalsin toivoa. Tuloksena kokeesta toinen VOI1 ja PM-1!Niin ylpeä minun mustasta! Nyt saadaan sitten alkaa sopimaan käytännön koetta meille. Jännään.. toivottavasti ei liian jännää sitten, että pysyn toimintakuntoisena itse. Koirahan kyllä ruukaa sitä olla. Joskus vain häiritsen itse sitä turhaa.
Myös Ari kävi Oven (CR`s Buckshot) kanssa alokas-luokassa starttaamassa ja aiemmin Petri & Piki (CR`S Bandicoot). Sieltä myös mukavasti molemmilla tulokset ALO2. Onnea kaikille tuloksistaan ja onnistumisista.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Ninjan lonkat ja kyynärät (CR`s Fax Star Strike)




Todella pikaiseen tuli lausunnot kennelliitosta Ninjan luustokuvista. Lonkat on nyt lausuttu B/B ja kyynärät 0/0. Näillä siis mennään. Silmät tosiaan myös terveet. 😊
Kestää liitää ja lentää nyt pitkin mettiä.. 😃🐾


Ninjas hälsoresultat 2021-03-18

Höfter: B/B

Armbågar 0/0

Ögon: UA





torstai 18. maaliskuuta 2021

Kuulumisia pohjosesta

Sitä on kyllä mennyt talven ajaksi ihan uinumaan. Vähän koirien treenailuja tietenkin siellä täällä, mutta ei näitä meidän kuulumia ole kyllä turhan tiuhaan päivitellyt. Nyt kevään puolella olen ollut muutamissa verkossa järjestetyssä webinaarissa noutajien koulukseen liittyen. Hyvä tapa sekin; kotisohvalla kouluttautua kahvikupposen (tai joku vaikkapa viinilasillisen kera) Kaikki webinaarit, joissa olen ollut, ovat olleet Villilän Heli Siitarin vetämiä. Noutajan koulutusta ja malttia. Hyviä tuumailuja on herättänyt päässä ja välillä pitänyt tarkastella tekemisiään "peilin kanssa" eli vähän herättelyä ja hieman uutta oppia myös.

Enni tosiaan kävi silmäpeilauksessa ja geenitestien näytteen otossa viikko takaperin. Silmät olivat ok ja geenitestien tuloksia odotellaan edelleen. Näytekkään ole vielä perillä labrassa, joten se nyt kestää. Eläinlääkäri oli kehunut meidän helppoa Enniä kun sitä oli tutkittu. Sitähän se on. Kynsien leikkuuseenkin se heittäytyy selälleen ja sen jälkeen sitä saakin pyöritellä miten tarvitsee. Joku voisi vaikka luulla, että pitää erinäisistä toimenpiteistä.. 😀

Ninjan luustokuvat ja peilaus on ihan näillä näppäimillä ja palaan sen eläinlääkäri käynnin antiin sitten myöhemmin päivitysten merkeissä.

Keväälle olisi vielä jokunen webinaari kuunneltavana ja ihan semmoista koirien peruskoulutusta. Osa niistä menee hieman steppejä taakse päin.. tai varmasti kaikki jollain tapaa. Ninjalle tietenkin aivan sitä perushuttua vielä muutenkin, ettei sillä kovin mopo keulisi kaiken kanssa. Hieman vielä lumen määrä ja pakkasetkin rajoittaa treenejä, mutta ehkä se on hyväkin, ei pääse heittelemään ja raakkumaan pitkin metsiä. Perusjuttuja voi tehdä missä vain.

Mukavaa kevättä! 😘




perjantai 10. heinäkuuta 2020

Varjoja kennelissä - Kyynärnivelen kasvuhäiriö koiralla CR`s Fax Bandicoot. Piki

Kirjoitan nyt hieman harmillisen päivityksen. Varjoja tähän koirien kasvattamiseen ja uutiset ovat ottaneet koville, se on pakko myöntää. Mihinkään näitä negatiivisiakaan asioita ei ole kuitenkaan syytä piilottaa. Väkisin on mieleen hiipinyt ajatus; mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisinko voinut? Ne olisin taatusti tehnyt. Moneen kertaan olen toivonut omaavani jotain ennustajaeukon lahjoja tai kristallipallon, mutta ikävä kyllä semmoista ei kenelläkään ole. Tieto lisää tuskaa, mutta siitä voi raappia positiiviseksi asiaksi edes sitä oppia ja tietoisuuden lisääntymistä. Kokemuksia jakaa ja niiden avulla ehkäpä auttaa jota kuta toista.

Cinnaroll`s Fax Bandicoot "Piki" 7-2020


Kirjoitukseen on koiran omistajan lupa ja hän on tekstin nähnyt etukäteen. Kiitos Petrille, että saan jakaa tämän blogissani.

Syksyllä 2019 sain Petriltä tiedon, että koira oli alkanut yhtäkkiä ontumaan. Ontuminen ilmentyi etenkin koiran lähtiessä liikkeelle levosta. Petri vei Pikin Oulun eläinklinikalle, jossa Pikin tutkinut ortopedi oli suositellut tähystystä.

Tähystyksessä Pikillä todettiin olevan kyynärnivelen kasvuhäiriö. Tässä tapauksessa varislisäkkeen sisemmän osan sairaus eli processus coronoideus. Molemmat kyynärät tähystettiin. Toinen kyynär operoitiin tähystyksessä, toiseen ei ollut tarvinut tehdä toimepiteitä ortopedin arvion mukaan. Oikean kyynärän operoinnissa varislisäkkeen päässä oleva irtopala poistettiin ja sen pää siistittiin. Irtopala ei ollut kokonaan irti, mutta lähes. Pikin operoinut ortopedi oli antanut jatkosta hyvän ennusteen, että koira toipuisi lähes normaaliksi. Nivelrikkoa tulisi kuitenkin kehittymään herkemmin tulevaisuudessa. Pikillä oli edessään pitkä toipumisaika, joka ei ihankaan varmasti ollut helppo nuoren koiran kanssa. Diagnoosin saadessaan koira oli 9,5 kk ikäinen.

Nyt heinäkuussa 2020 Petri kuvautti Pikin lonkat sekä samalla kyynärnivelet. Tulos kennelliitosta oli automaattisesti 3/3, koska koiralla oli diagnoosi ja toinen kyynär oli operoitu. Petri koiran omistajana ja minä kasvattajana saimme kuitenkin hyvää tietoa kyynärien tilasta. Etenkin kun kuvat lausuneen kommentit saatiin niihin lisäksi, asiaan tuli enemmän tietoa. Ennuste on sinänsäkin hyvä peilaten noinkin synkkään asiaan. Joskin kyynärät on aina otettava huomioon - rasitus/lepo on oltava hyvässä tasapainossa. Ohessa kennelliiton kuvista vielä suullinen koonti:














Tässä Pikin kyynärkuvat. Oikea kyynär on operoitu. vasen oli ok.

Vasen kyynär.


Oikea kyynär, operoitu

Petrin arvion mukaan koira voi tällä hetkellä erittäin hyvin. Koiran operoinut ortopedi sekä kennelliiton lausunnon antaja ovat rohkaisseet harrastamaan Pikin kanssa täysipäiväisesti ilman rajoituksia.

Ohessa vielä linkki, jossa kerrotaan lisää kyynärnivelten kasvuhäiriöistä:

Lonkat Pikillä ovat A/A.

Cinnaroll`s koiranetissä

------------------------------------------------------------------------------------


Muita saman pentueen koiria ei ole vielä kuvattu eli niiden osalta on vielä täysi arvoitus mitä luustokuvausten tulokset tulevat olemaan. Oman Ninjani vien kuviin syksymmällä, kun sen seuraava juoksu on ollut. Pidän peukkuja, että muiden luustotulokset olisivat hyviä ja koirilla olisi hyvät lähtökohdat jatkoa ajatellen.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Sähäkkää menoa

Hengissä ollaan ja melko vauhdikasta menoa meillä ollut oikeastaan siitä asti kun Aavan pennut lähtivät maailmalle. Kolmen koiran treenit töiden ja lasten ohella vievät kyllä kaiken ajan. Koronan vuoksi olemme tälle sesongille käyneet yhdissä kokeissa. Toki, tiedä olisimmeko käyneet muualla kuitenkaan. Tuo treenaaminen on jotenkin vain kivempaa.. :D

Sami ja Enni kuitenkin korkkasivat avo-luokan Kemissä tuloksella AVO3. Hyvä kartoitus mitä osaavat ja miten mennevät eteenpäin. Iloisesti ja innolla porskutti Enni hommia ja heitä oli mukava.. joskin ihan älyttömän jännä katsoa.

Ennille olen yrittänyt mietiskellä sopivaa urosta ja miettiä pentutouhuja. Vielä en ole sopevaa löytänyt. Geenitestit häätyisi käydä ottamassa myös, niin nytkähtäisi silläkin tavalla sitten asia eteenpäin.

Samaisena viikonloppuna me räpelsimme Aavan kanssa VOI3. Aikalailla Aava teki ihan omanlaistaan koetta, ei sitä mitä haluttiin. Mutta näytti se tykkäävän siitäkin. Katsotaan nyt missä met esiinnymme seuraavan kerran. "Sirkushuveja" koko rahalla. Treeniä täytyy joka tapauksessa muovata hieman. Aiempi ei nyt vie eteenpäin millään tavalla.

Ninjan kanssa olemme treenailleet taipparijuttuja. Tuppaa sekin olemaan meleko innokas tekemään eli enemmän sellaista nahoissa pitelemistä sen kanssa. Tehtäviä se osaa jo tehdä aivan mukavasti ja uskoisin sen noilla taidoilla taippareista suoriutuvan. Melkoisen intensiivinen koira. Sen kanssa ei pitäisi kiireellä olla tekemässä mitään.

Kuun vaihteessa meillä on tulossa kennelviikonloppu Ristironkelissa. Leiri järjestetään yhteistyössä kennel Justincasen sekä kennel Näpsänakkelin kanssa. Kouluttajaksi meille on sinne lupautunut Tomi Sarkkinen.

Meidän rakkaasta Zurista jouduimme luopumaan keväällä. Otin sen mukaan eäinlääkärille, jotta tarkistettaisiin sen kunto. Se alkoi laihtua ja kakisteli kurkkuaan kiihtyvällä tahdilla. Jotta tutkimus saatiin tehtyä, häätyi Zuri rauhoittaa. Kurkusta löytyi ikävä näky; kasvain. Se oli pahannäköinen, eikä mitään ollut enää tehtävissä, jotta Zurin elämä olisi ollut elämisen arvoista. Oli aika tehdä raskas päätös ja antaa Zurin mennä. Ikävä on edelleen kova ja on outoa ettei se enää ole meidän kanssa. Tai onhan se. Pilkahtelee muistoissa jatkuvasti, hiipii illalla mieleen ja saa itkun silmään sekä palan kurkkuun. Minun pieni ferrari. 💗


Mukavaa ja touhukasta kesää kaikille!


-Malttia nuorien koirien kanssa. Ennemmin vähän ja oikeita asioita, kuin paljon kaikkea.

tiistai 12. helmikuuta 2019

★ KAIKILLA PENNUILLAMME ON JO OMA KOTI! ★

Kaikille Aavan ja Vinskin pennuille on löytynyt kodit. Kiitos kaikille meihin yhteyttä ottaneille ja pennuista kiinnostuneille.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Aavan ja pentujen ruoka

Skinner`s Pentu Lammas & Riisi
(Puppy Lamb & Rice)
Tuotekuva napattu Noutopisteen verkkokaupasta.  


Kun Aavan tiineys viime vuoden puolella varmistui aloin miettimään hyvää tiineys- ja pentuajan ruokaa. Skinnersin ruokaan sitten päädyimme, enkä voi sanoa kuin, että tähän asti olen ollut oikein tyytyväinen. ja tuon ruoan syöttämistä tulen jatkaan.

Meillä Aava syö nyt ja pentuset tulevat syömään Skinnersin Pentu Lammas & Riisi (Puppy Lamb & Rice). Oheista ruokaa voi tilata Namusillan kennelin verkkokaupasta, Noutopisteestä. Toimitus on ollut nopeaa ja omat säkit ovat meille tulleet postilla lähimpään toimipisteeseen. :) Lisätietoja voi katsoa Noutopisteen sivuilta.

Ohessa linkki verkkokauppaan.


Verkkokaupasta löytyy myös muita noutajaharrastukseen sekä metsästykseen liittyvää välineistöä kannattaa tilata samaan pakettiin niitäkin. 👍