lauantai 5. tammikuuta 2019

Pennut ovat syntyneet // Valpar har fötts

Joulu oli ja vuosikin vaihtui. Melko touhukasta ollut, eikä tässä hetkeen ole rauhoittumassakaan. Hyvä niin. Päästään nopeasti kevääseen ja kesään, jota joka vuosi odottaa enemmän kuin tätä talviaikaa.

Aavan ja Vinskin pennut syntyivät jouluaattona. Aava aloitti heti aamusta pettaamaan laatikkoaan uuteen uskoon, läähätti kovasti ja oli rauhaton. Itse valmistelin jouluherkkuja keittiössä ja seurailin sen vointia samalla. Jouluvalmistelut saivat kuitenkin jäädä Samin vastuulle hieman ennen iltakuutta, kun ensimmäinen pentu synnytettiin. Se oli uros pentu. Sen jälkeen pennut syntyivät verkkaiseen tahtiin. Välillä välit tuntuivat jännittävän pitkiltä, mutta sieltä ne pennut tulivat. Viimeiset pennut tosin putkahtivat pirttiin sitten niin nopsaa ettei tahottu kolmistaankaan Samin ja Aavan kanssa ehtiä matkaan hommaan. Lopullisena määränä hieman ennen puolta yötä laatikossa mönki ja metelöi 9 uutta harrastuskaveria. :)





Aava on hoitanut pennut jälleen todella mallikkaasti, vaikka pientä väsymystä mammakoiralla on ollut nähtävissä. Ensimmäisien vuorokausien aikana se ei juuri laatikosta poistunut tai sillä oli mahoton kiire sinne takaisin, jos suostui tarpeilleen hoitamisen välissä. Nyt toki, kun aikaa on hieman kulunut se tulee jo mielellään meidänkin seuraan hengähtämään.

Täällä met hoiellaan nyt sitten pentusia ja ihmetellään niien kehitystä. Kaikki kasvavat tasaisesti ja silmien avautumista odottelemme. Siinä aukeaa sitten meille kaikille aivan uusi maailma ja pennuilla uudet ulottuvuudet.

Kynnet leikkasin pennuilta eilen ensi kertaa kun alkoi olla jo melkoisen mittaiset raapimet niillä. Sai kyllä huomata, että on aivan eri napsutella viideltä suht rauhalliselts pennulta kynnet, kuten viime pentueessa, kuin yhdeksältä pennulta, joissa ossassa tuntui olevan melkoisesti luontoa pyrkiä käsistä johonkin aivan muualle. :D



Christian juhli joulua pentujen kanssa.







Innokkaat lapsenlikat; Cinnaroll`s Strålande Anni "Enni" ja Shaggy Toller`s Keehnu Dancing Zulu "Zuri". // Barnvakt Enni och Zuri.



Aavas och Vinskis valpar födda på Julafton. I valplådan har vi nu 2 hanar och 7 tikar. Om du längtar efter en jakt- eller träningskompis fråga via mail eller telefon.

Vapaita harrastuskavereita voi kysellä minulta maililla tai puhelimitse.

maaritfohr [at] gmail.com
+358 50 439 7116




Meidät löytää myös facebookista kennelimme nimellä.
Ohessa kuitenkin linkki. Mikäli haluat seuraamaan meitä, laita liittymispyyntö ryhmän sivulla facebookissa.

Tästä löydät Cinnaroll`s kennelin Facebookissa

Du hittar oss också på fb. Skicka in "begäran" via fb till oss, och jag bifogar dig med. Här finns länk till vårans grupp:

Här hittar du Kennel Cinnaroll`s på Facebook-grupp



Onnellista ja onnistumisien täyteistä vuotta 2019!
"The best time for new beginnings is now"





Christian pentuja paijaamassa.