keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Sunnuntai 17.11.2013, Eino-myrskyn mainingin treenit

Sunnuntaina treenattiin hieman kolkohkossa säässä Laivajärven montuilla. Eino-myrskyn jäljiltä tuulahteli vielä hieman viileästi, mutta vaatetta lisää autosta ja kaakaota termarista. Treenissä oli 5 koirakkoa paikalla, joten saatiin ihan mukavat treenit tehtyä. Minulla oli mukana Aava & Zuri.

Aloitettiin vähän tokolla, jotta saatiin koirat kuulolle. Sen jälkeen tehtiin muistipaikka selän taakse ja vähän toiseen suuntaan walk up:ia. Heittoja tuli etäältä ja koirat saivat niitä vuorotellen noutaa, sikäli jos olivat hiljaa. Välillä joku koirakko otti damin taakse jääneeltä muistipaikalta ja palasi riviin. Hyvä treeni ajatellen, että tuli treenattua montaa asiaa. Koiran keskittymistä seuraamiseen, pudotuksiin sekä olemaan hiljaa. Lisäksi työskentelemään "paineessa" joita toisista koirista aiheutui ja lisäksi muistamaan taakse jätetyn linjapaikan. Aava hieman vinkui aluksi ja seuraaminen ei ollut aivan priimaa walk up:ssa, mutta loppua kohden jo rauhoittui ja seurasi paremmin. Se markkeerasi hyvin ja työskenteli minusta ajatuksen kanssa. Olen siltä menneen kauden aikana nähnyt kuitenkin sitä häseltämistäkin ja kiirettä löytää, jolloin keskittyminen ja nenän käyttö tehtävissä on kärsinyt. Liiallista yrittämistä jaloilla ja silmillä. Kerran se yritti lähteä hihnan päästä toisen noutoon, mutta muuten se pysyi hyvin aloillaan. Kuitenkin siitä näki, että se kuumeni vielä toisten työskennellessä. Vaatinee siis vielä vähän kehitystä ja treeniä.

Walk up:in lisäksi tehtiin linjatreeniä vielä mäen töyräälle ja toinen muistipaikka tehtiin nyt aiempin walk up markkeerauksien suuntaan uutena motivointina. Ensimmäiset damit motivoitiin myös mäen päälle. Nuoremmat koirat lähettiin heti matkaan motivoinnin jälkeen mäen päälle, että saataisiin varmempi onnistumien ja tätä kautta positiivista oppimista. Hyvin menivät. Aavallakin linjat oli kunnossa. Hieman kaarsi mäen loppupuolella, muttei niin paljoa etteikö damit olisi löytyneet aivan reaaliajassa. :)

Zurille heiteltiin muutamia markeerauksia rinteeseen. Se haki osan ihan ok, mutta useimmissa se hukkasi keskittymisensä ja teki damin löytämisestä turhan haastavaa itselleen. Damit kuitekin yhtä lukuunottamatta talteen. Luovutukset sillä oli todella kivoja ja helppoja.

Kivat treenit. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti