Pakkaspäivän treeniä

Jäinen Tapanin päivän maisema.

Mittari näytti huhujen mukaan likelle -25`C. Keli tuntuikin hieman rapsakalta, kun suuntasimme Aavan kanssa metsää kohden. Keli oli kuitenkin vain varustelukysymys, koska kylmältä ei tuntunut kuin nenän päässä.

Matkalla metsään kävin viemässä Aavalle linjamuistin tutulle paikalle, keskelle niittyä. Koko matkan metsään tein seuraamistreeniä. Huonosta seuraamisesta palautin koiran oikealle paikalle käskyllä tai selkeästi fyysisesti siirtäen. Nopeasti Aava oli taas hereillä. Piti itse huolen paikastaan.

Jätin Aavan istumaan ja odottamaan, kun vein sille yhden damin metsään. Ei mitään yber-vaikeaa, mutta ei ihan likellekkään. Kuitenkin, että tarvittaessa itse löytäisin sen ja viitsisin hakea pois, jos jokin menee pieleen.

Palasin koiran luokse ja laitoin sen hakuun. Se lähti tikkasuorana kohti damia ja ajattelin, että näkikö se mihin sen vein. Jossain puiden lomassa se oli kuitenkin kääntänyt kurssia ja pian se risteili siellä täällä. Se teki kokoajan kuitenkin intensiivistä hakua. Kukapa se pakkasessa haluaisi pysähtyä pidemmäksi aikaa... ;) Haku tuntui kestävän ja kestävän. Hieno homma. Se oli ikäänkuin asian tarkoitus. Hyvää, sinnikästä hakua, joka tuotti loppujen lopuksi halutun tuloksen eli nähdä koiran palaavan dami suussa täyttä vauhtia. Haku oli siis varsin onnistunut ja palasimme kotipihalle.

Kävellessä tietä heitin Aavalle muistidamin tien toiselle puolelle, hieman ladon ohitse ja ulos siitä alueesta, josta se on yleensä tottunut hakemaan. Sen jälkeen lähetin Aavan lähtiessämme jättämälleni muistidamille. Tosin lähetin sen eri kulmasta kuin se oli sen markkeerannut.. Se lähti matkaan viistosti niityllä sijaitsevan ladon toiselta kulmalta. Selkeästi koirasta näki, ettei sillä ollut mielikuvaa lähetyspaikasta, että sinne eteen olisi jotain viety. Se kuitenkin eteni ja eteni. Hieman se maaston mukana kulkeutui oikealle puolelle, mutta pysyi ajattelemassani rännissä, joten annoin mennä. Pysäytin noin damin tasalla ja annoin suunnan vasemmalle. Viistossa linjassa oli hieman vaikea katsoa milloin "damin tasalla" toteutuu, muttei sen väliä. Koira metsästi damin ylös. Mielestäni tämä oli hyvä harjoitus kasvattamaan koiran luottoa ohjaajaan. Epävarmuudesta huolimatta, "siellä todella on jotain."

Kävellessämme tietä pitkin heitin toisenkin damin vanhalle muistipaikalle. Eli nyt dameja oli ladon molemmilla puolilla. Linjat tuli siis kantata koiralle selkeästi, jotta se menisi oikeaan suuntaan. Lähetin Aavan ensin viistoon linjaan. Hetken se eteni suoraan, mutta alkoi kaartaa jälkimmäisenä heitetylle damille eli vasemmalle. Kielsin ja otin takaisin. Askel eteenpäin ja koira uudelleen matkaan. Nyt se teki saman, mutta kaartoi tällä kertaa kokeeksi oikealle. Aikeissa mennä hakemaan se aivan ensin heitetty ja jo noudettu dami. Sama homma, kielto ja uudelleen lähetys. Nyt koiran ollessa kohdassa jossa se lähti kaartamaan, vahvistin sitä uudella eteen-käskyllä. Koira paransi vauhtiaan siinä kohtaa ja jatkoi varman näköisesti matkaansa eteenpäin. Hetken se haki damia, mutta sen löytymisenriemu sitten näkyikin koirassa paluumatkalla.

Tämän jälkeen Aava haki suoran linjan. Se kulki pihalta, ojan ylitse niitylle. Tämä dami löytyi helposti. Koira puhkui intoa ja kävin vielä viemässä kaksi damia niityn perälle. Heittelin ne koiran katsellessa risukasan päälle ja kävelimme toiseen päähän. Menimme aina toiselle niitylle saakka, josta lähetin koiran. Se ampaisi matkaan ja haki ensimmäisen damin suorilta. Toiselle damille lähetin sen hieman kauempaa hevosaidan viereltä. Taas se meni lujaa, penkoi damin esiin ja palasi täyttä höyryä takaisin.

Vielä yhden linjan motivoin siitä paikalta, johon Aava viimeisen damin palautti. Palasimme pihalle ja laitoin koiran matkaan. Linja oli viisto ja ylitti tutun ojan. Itsellä hieman hämärtyi kohta, jossa dami oli, mutta Aavalla se ei selkeästi hämärtynyt. Sen verta suoraan se meni paikalle.

Säpäkkä pakkastreeni siis ulkona. Hyvin Aava jaksoi ja kesti kylmässä. Se oli aivan täynnä energiaa vielä treenin jälkeenkin.