sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Noutajapäivää vietettiin 26.4. Kemissä

Valtakunnallista noutajapäivää vietettiin eilen lauantaina. Yhdistys päätti järjestää silloin Match shown ja erilaisia lajiesityksiä Kemissä, Kivikon koululla. Paikka olikin loistava siihen hommaan. Olemme sitten Aavan ja muutamaan muun yhdistyksen koirakon kanssa treenannut noutajapäivän esityksiä silmällä pitäen. Nome/wt-ohjelmassa oli hakua, markkeerauksia ja linjoja. Yhden linjan haasteeksi asetettiin vielä puutarha-aita. Muut koirakot esittivät tapahtumassa tokoa, rallytokoa ja mejää. Oikein mukava koiramainen päivä, vaikka kylmä tarttuikin taas ohjaajan kroppaan ja esitystä jännitti miltei yhtä paljon kuin koetta.

Aava ei näytöksen aikana hakenut hakuruudusta yhtään riistaa. Se sai olla vain rivissä mukana passissa. Sen kanssa aloimme suorittaa sitten markkeeraus-tehtävää ja linjaa aidan ylitse. Ne menivät aivan mukavasti. Jopa markkeeraus. Toinen näitä suorittanut koirakko oli Timppa & Reiska, joilla vielä bonuksena paikan päällä viime sekunnissa keksitty ohjaustehtävä. Lähetys markkeeraukselle, josta ohjaus aidan takana oleville dameille. Sekin meni hienosti. Toivottavasti katsojat pitivät näkemästään.

Aavan kanssa olemme harjoitelleet noita hyppyjä tuolla puutarha-aidalla ja koulun pihalla olevan aidan ylitse. Molemmat se on oppinut todella hyvin. Tyytyväinen pitää olla siihen, että se menee ne hyvin hylitse ja tulee samaa reittiä takaisin. Sen se on oppinut suht helposti, eikä ole kietänyt estettä kertaakaan harjoituksissa.

Aava on nyt jostain syystä ollut todella epätarkka markkeerauksien suhteen. Se on usein juossut lähes suoraan oikealle alueelle, mutta mikäli dami ei ole miltei hypännyt sen nokkaan, se on alkanut käyttämään jalkojaan ilman nenää ja juoksentelemaan alueella. Kyllähän se sitten aikansa juostuaan ja loppujen lopuksi kun alkaa käyttämään nenää, löytää damin. Mutta jos ajatellaan wt:tä, niin noissa sen härvellyksissä ja juoksemisissa aikaraja alkaa pikku hiljaa tulla täyteen. Tuo lisää itselle paineita oikea aikaiseen reagoitiin kokeessa. Alkaako hyvinkin pian ohjata koiraa tehtävässä vaiko katsoa hetki löytääkö koira itsenäisesti damin, jolloin se voi ajautua jo kauas alueesta ja sen ohjaaminen voi olla jo työlästä sekä haparoivaa. Itse kuitenkin edelleen suosin vaihtoehtoa, jossa koira markkeeraa itse ja kaivaa damin tarkasti ylös. Tämä siis ajatellen kokeita. Treeneissä voin kuitenkin tykätä nähdä koiran sinnikästä työskentelyä oikealla alueella, vaikka damin löytymiseen kuluisikin tovi. Pääasia, että koira tekisi hyvin töitä nenänsä kanssa eikä sinkoilisi sinne tänne.

Tätä markkeerausogelmaa ajatellen treenattiin eilen sitten tapahtuman jälkeen lääkkeeksi markkeerauksia niin, että aidan viristyksen toiselle puolelle heitettiin ensin dami, jonka se sai hakea heti. Sen jälkeen koiralle heitettiin dami samalla alueelle, mutta käännyinkin koiran kanssa pois, jonka aikana dami poimittiin pois ja heinikkoon piilotettiin pari damia. Koiran kanssa käännyttiin ja sille annettiin lupa noutoon. Alueella ei ollutkaan tällä kertaa näkyvää damia, joten sen täytyi alkaa käyttää nokkaansa löytääkseen dami. Äkkiä Aava hoksasi homman, vaikka se hieman ensin juoksentelikin. Lopuksi se pysyi jo tosi hyvin alueella, johon oli heitelty ja piiloteltu dameja. Välillä heinikossa oli piilotettuna pari damia, mutta lopuksi vain yksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti