Olimme Aavan kanssa tekemässä Kemijokisuulla jälleen vesiohjauksia. Ne toteutettiin niin, että rännin törmältä heitettiin koiran katsoessa useita (6kpl) dameja veteen. Tämän jälkeen koiran kanssa käveltiin rännin päähän lähettämään koira. Aavalla oli noudettavana 3 damia. Ensimmäiset pari noutoa menivät aivan hyvin. Koira otti tarvittaessa ohjausta ja ui hyvinkin pitkän matkan damille.
Viimeinen dami ei sitten talteen tullutkaan. Dami oli hiljalleen virran mukana ajautunut jo selvästi kauemmaksi kuin edellinen, jonka se oli hakenut. Sekin oli jo mielestäni tarpeeksi kaukana; näin jälkikäteen ajateltuna. Aava kyllä ui lähes damille, enkä nähnyt enää edes tarpeelliseksi vahvistaa sen menoa, koska olisin olettanut sen saaneen damista joko näköhavainnon tai haistaneen sen. Se oli siihen saakka uinut aluetta kohden hyvin suoraan ja suhteellisen itsenäisesti, ilman kyselyjä. Sitten sen päähän heräsi suuri kysymysmerkki ja sen ranka nitkahti. Se kääntyi useista käskyistä huolimatta pois ja ajautui koko ajan kauemmaksi damista. Viimein se märkänä rättinä istui vieressäni. Voitte kuvitella ärsytyksen määrää.
Tämän jälkeen uusista, useista motivoinneista huolimatta, se ei lähtenyt enää vedessä kuin muutaman metrin päähän ja palasi takaisin rantaan. Ja ärstys vain kasvoi..!! Pallon kun heitti.. sen minun lyhyen heiton, sen se lähti hakemaan ja saalisti sen veden alta kuiville. Muuten voisin sanoa, että pirun hyvä lukko. Ja maailman surkein treenin lopetus. Kello oli jo siinä kohtaa sitten niin paljon, että treeni oli lopetettava ja lähdettävä Kemiin äitiltä lunastamaan poika kotiin.
Jo treenipaikalla aloitti syiden etsimisen ja analysoimisen epäonnistuneeseen treeniin. Ajatus, että omassa asenteessani olisi treenin aikana ollut joku vika tai se olisi ollut huono, näin vaikuttaen koiraan negatiivisesti, ei mielestäni pidä tällä kertaa paikkaansa. Sehän toki olisi helppo selitys, kun vetasee sen vain jostain aiemmasta mielikuvana tai päähän pinttymänä, eikä ajattele, että jotkin asiat voisivat muuttua. Sitähän tämä kuitenkin on.. treenata koiraa, kehittää sitä eteenpäin, oppia ja muokata myös itseään ohjaajana. Olen itse tehnyt töitä aloittaakseni asenteen muutosta ja olen yrittänyt muuttaa ajatusmalliani positiivisempaan Aavan treenauksessa. Olin siis jälleen treenissä liikkeellä samalla asenteella kuin aiemminkin, että rentoa, mukavaa yhdessä tekemistä. Se, että ärsytys kyllä nousee, kun huomaa lähettäneensä koiran tehtävään, joka ei ole enää ollenkaan sen itsevarmuutta tukevaa, vaan päin vastoin. Apuja ei ole saatavilla, eikä niistä enää myöhässä ole apua, kun koira on jo päättänyt luovuttaa ja niin on ohjaajankin tehtävä. Tilanteen voi vain todeta olevan jo omista käsistä pois. Näille muuttujille ja virhearvioinneille ei voi jälkikäteen mitään. On vain muistettava analysoida treenitilannetta siinä hetkessä enemmän ja tehdä omat päätökset sen mukaan.
Omiin kokeisiin olisi muutama päivää ilmoittautumisaikaa, mutta empä taida. Josko syksylläkään. En ole nyt aivan varma miten jatkan Aavan kanssa eteenpäin. Treenataan tietenkin, mutta milloin seuraavan kerran ja kuinka paljon on nyt avoinna. Veteen se kuitenkin pitää saada, treenasi nyt miten vähän tai paljon tahansa. Mielestäni se ei ole valmis vielä ottamaan lisää haasteita vastaan ja ehkä sen pitäisi antaa kypsyä lisää, ettei vain tulisi luotua sille vain lisää lukkoja ja stressiä tehtävissä, jotka pitäisi loppujen lopuksi olla koiralle mitä mukavinta puuhaa, loiskia vedessä mielin määrin. No, meidän Aava ei loiski. Eikä se, että vika olisi koirassa. Ei ole, mutta se ei ole vielä itseluottamuksen ja varmuuden kanssa siellä, mitä tehtävissä tällä hetkellä vaaditaan. Mutta, katsellaan.. mielipiteet ja -alat muuttuu..ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti