torstai 12. kesäkuuta 2014

Positiivisen ajattelun treenausta

Miten sitä voi unohtaa sellaisen asian mitä nuoressa koirassa juuri on ihaillut ja toivonut sen säilyvän. Sen kun koiran silmät loistavat iloa ja riemua ja vain siitä, että se saa iloisesti työskennellä juuri kanssasi. Kaiken sen treenaamisen ja vääntämisen keskellä se unohtuu. Katoaako se koiran silmistä samalla?

Olen muutamana päivänä Aavan kanssa pelleillyt hieman ja työskentely on ollut sellaisia kepeitä pallo-markkeerauksia. olen kehunut sitä tavallista minääni enemmän ja miettinyt miksen kehuisi ja riemuitsisi sen kanssa. Miksi se kaiken treenaamisen lomassa on unohtunut ja oma asennekkin on muuttunut. Yhteistyötähän sen koiran kanssa pitäisi tehdä. Ottaa vastaan yhdessä ne onnistumiset ja epäonnistumiset, mutta ne epäonnistumiset tosin reilusti koiraa ajatellen. "ei se mitään, otetaan uusiksi tai kokeillaan toisella tavalla saada onnistumaan." Jos nyt saan ajatustani auki tähän näin sanallisesti. Mutta se iloinen palo silmissä.. kun sen näkee koirassa. Sen ilme nauraa. Miten mukava olo siitä tulee. Enkä ole menossa mitenkään sekaisin tai aurinko ole kuumentanut päätäni liikaa. Etsin oikeaa treenaamisen iloa.

Aavan kanssa kävimme Kemijoella harjoittelemassa ränniuittoa. Ränni sinänsä oli aika leveä, mutta kyllä siinäkin ranta veti puoleensa jos tehtävä meni koiralle epäselväksi ja se ui liian lähelle rantaviivaa. Tämähän oli siis vain ohjaajan vika, kun päästin sen liian likelle rantaa, ennen kuin aloin antamaan uutta käskyä vedessä. Vielä me opitaan.

Aava ui kuitenkin hyvin pitkiäkin matkoja ja ottaa hyvin käskyjä vastaan vedessä, jopa noudattaen niitä. Epävarmuudenkin hetkellä se lähti jatkamaan matkaansa kauemmaksi ja törmäsi siellä damiin. Treenin ehkä toiseksi paras asia tuon edellisen lisäksi oli, että koiran jo noustessa rannalle, sain sen käskyllä takaisin veteen. Bonuksena näihin olen huomannut sen palauttavan pääsääntöisesti menoreittiään pitkin eli se ui matkan takaisin eikä oikaise rantaan.

Jos nyt jotain miun luonteelle ominaisempaa eli negatiivista hakee niin, kun sitä lähetettiin rännin poikittaiselta sivulta veteen, eikä se koivuvitikon takia nähnyt aiemmin veteen heitettyä damia, niin se stoppasi pööpöilemään taas rantaan. Mutta, sen vesityöskentely näytti jälleen hitusen paremmalle kuin esim pari viikkoa sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti